II.

Kasvinsuojelu

Uudistava viljely pyrkii hyvään maan kasvukuntoon ja peltoekosysteemin tasapainoon. Tasapainoisessa ympäristössä tuhoeliöiden ja niiden luontaisten vihollisten ja kilpailijoiden suhde pitää kurissa pahimmat vahingot. Ravinteikkaassa maassa kasvit voivat hyvin, ja niiden maanpäällinen ja maanalainen biomassa on suuri. Vesi- ja ravinnetalous ovat kunnossa, jolloin kasvilla on voimia vastustaa kasvitauteja ja kasvintuhoojia sekä toipua vioituksista. Monimuotoisissa sekakasvustoissa on epätodennäköisempää, että tietty tauti tai tuholainen pääsisi iskemään kaikkiin satokasveihin, mikä lisää satovarmuutta.

Uudistavassa viljelyssä pyritään minimoimaan kasvustoon, maahan ja peltoekosysteemiin kohdistuva häirintä. Viljelijä tukee viljelytoimenpiteillään luonnon omaa systeemiä siten, ettei kasvintuhoojista pääse muodostumaan satotasoon merkittävästi vaikuttavaa ongelmaa. Siksi voimakkaaseen muokkaukseen tai kemialliseen torjuntaan turvaudutaan vain sen ollessa täysin välttämätöntä. Kun peltoekosysteemin tasapaino on saavutettu, voidaan näitä torjuntatoimenpiteitä vähentää huomattavasti ja parhaassa tapauksessa niistä voidaan luopua kokonaan.

Kasvinsuojeluaine, torjunta-aine vai myrkky?

Kasvinsuojeluaineista käytetään montaa nimeä, ja jokainen valitsee käyttämänsä sanan omien lähtökohtiensa ja näkemystensä perusteella. Tällä kurssilla käytämme kemiallisista torjunta-aineista termiä kasvinsuojeluaine, sillä se on tällä hetkellä virallinen ja vakiintunut termi. Torjunta-aineet jaetaan käyttötarkoituksensa mukaan kasvinsuojeluaineisiin ja biosidisiin torjunta-aineisiin. Kasvinsuojeluaineet ovat aineita, joita kasvintuotannossa käytetään pelloilla tai puutarhoissa rikkakasvien torjuntaan, viljelykasvien suojelemiseen hyönteisiä ja muita tuholaisia vastaan tai kasvitautien ehkäisemiseen. Jotkut kasvinsuojeluaineet säätelevät myös kasvin kasvua. Kasvinsuojeluaineita voidaan käyttää myös sadonkorjuun jälkeen parantamaan tuotteiden säilyvyyttä. Biosidisiä torjunta-aineita ovat esimerkiksi elintarvikehuoneistoissa ja karjasuojissa käytettävät hyönteisten ja jyrsijöiden torjuntaan käytettävät aineet. Kasvinsuojeluaineet voivat olla synteettisesti valmistettuja eli kemiallisia tai biologisia.(3)

Kuva 8. Puhtaisiin viljakasvustoihin päästään myös ilman kasvinsuojeluaineita. Tämä kuva on Vierelän luomutilan kaurakasvustosta kesältä 2019. Kuva: Eliisa Malin.

Kuva 8. Puhtaisiin viljakasvustoihin päästään myös ilman kasvinsuojeluaineita. Tämä kuva on Vierelän luomutilan kaurakasvustosta kesältä 2019. Kuva: Eliisa Malin.

Kasvinsuojelu on osa viljelytekniikkaa

Kasvinsuojelusta vain pieni osa on kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Ensisijaisesti torjuntaa tulisi tehdä muilla keinoin. Kasvinsuojeluaineiden käyttötarvetta voidaan määrittää esimerkiksi kynnysarvojen avulla. Kasvintuhoojapaineeseen vaikuttavat kasvilaji ja -lajike, kylvösiemenen laatu, viljelykierto, peltolohkon ominaisuudet, käytetty muokkaustekniikka, lannoitus ja sää. Kasvinsuojeluaineiden käyttöä voidaan merkittävästi pienentää ottamalla käyttöön ennalta ehkäiseviä menetelmiä. Näitä ovat erityisesti tarkkailu ja ennusteet sekä torjuntatarpeen määrittely. Tällöin puhutaan integroidusta kasvinsuojelusta (IPM eli integrated pest management).

Integroidun kasvinsuojelun pääperiaate on korvata kemiallista kasvinsuojelua ennaltaehkäisevillä ja vaihtoehtoisilla keinoilla aina kun se on mahdollista.

Kasvintuhoojien esiintymisriski ja kasvinsuojeluaineiden käyttötarve vähenevät huolehtimalla hyvästä viljelykierrosta, käyttämällä tervettä ja elinvoimaista kylvösiementä sekä valitsemalla mahdollisimman taudinkestäviä lajikkeita. Kun yhtä ja samaa kasvia ja jopa lajiketta viljellään laajoilla yhtenäisillä aloilla, pääsevät taudit ja tuholaiset otollisissa oloissa leviämään nopeasti ja säilymään onnistuneesti. Monimuotoinen viljely vähentää kasvinsuojeluongelmien leviämistä.

Kasvinsuojeluaineiden käyttöä säädellään laissa, joka perustuu EU-puitedirektiiviin. Osana tätä direktiiviä jokainen jäsenmaa on laatinut kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön ohjelman. Jokaisen ammattimaisesti kasvinsuojeluaineita käyttävän tulee suorittaa kasvinsuojelututkinto vähintään viiden vuoden välein. Tutkinto sisältää turvallisen kasvinsuojeluaineiden käytön ja integroidun kasvinsuojelun opiskelun. Kasvinsuojeluaineita voidaan ostaa vain tutkintotodistusta vastaan.(4)

Ennaltaehkäisevät toimet ja kasvinsuojelu ilman kasvinsuojeluaineita

Lajike ja kestävyys

Viljelykasvin lajikevalinnassa on tärkeää huomioida sato- ja laatuominaisuuksien lisäksi lajikkeen kasvuaika sekä laon- ja taudinkestävyys kasvinsuojeluriskien minimoimiseksi. Näitä ominaisuuksia ja niiden prioriteettia on hyvä mukauttaa oman viljelyalueen ja peltojen ominaisuuksiin sekä havaintoihin edellisiltä vuosilta.

Mikäli lohkon multavuus on korkea ja lakoherkkyyttä on havaittu aiempina vuosina, on laonkestävän lajikkeen valinta tärkeää. Sama koskee tautiherkkyyttä. Taudinkestävien lajikkeiden valinta korostuu myös silloin, kun hyvä viljelykierto ei ole kuulunut lohkon viljelyhistoriaan. Viljelykierto on edullinen tapa suosia peltoluonnon monimuotoisuutta ja pienentää lohkon tauti- ja tuholaispainetta. Lajikkeiden kasvutavalla ja varjostavuudella, laji- ja lajikeseoksilla voidaan vaikuttaa viljelykasvin kilpailukykyyn rikkakasveja vastaan, mutta kasvuston yleisellä elinvoimaisuudella on merkittävä vaikutus.

Maan kasvukunto

Kun viljelykasvit ovat terveitä ja vahvoja eivätkä ne ole stressaantuneet kasvuoloista, ne kestävät myös tauti- ja tuholaispaineita paremmin. Tällöin ne varjostavat rikkakasveja tehokkaammin ja vähentävät niiden haittavaikutuksia.

Maan hyvä kasvukunto on tärkeä, se vahvistaa kasvien kestävyyttä sekä vastustuskykyä monenlaisia stressiolosuhteita vastaan.

Hyvässä ja viljavuudeltaan tasapainoisessa maaperässä kasvien ravinteidenotto on kunnossa, mikä vahvistaa niiden kestävyyttä ulkoisia paineita vastaan. Esimerkiksi mangaanin puute tai liiallinen nitraatin kertyminen altistaa kasvin tuholaisten aiheuttamille vioituksille. Oleellista on löytää tasapaino; niin ravinteiden (ml. hivenravinteet) puutos kuin niiden runsaus voivat altistaa satokasvit tuholaisille ja näiden vaikutukset ovat usein taudinaiheuttajaspesifisiä. Elävä, hyväkuntoinen maa on kasvinsuojelun kannalta tärkeä, koska maan luontaiset bakteeri- ja sienikannat auttavat maalevintäisten tautien hallinnassa.

Ajoitus

Viljelytoimenpiteiden oikea ajoitus kylvömuokkauksesta tai kylvöstä alkaen muodostaa pohjan hyvin kehittyvälle kasvustolle, joka myös kestää erilaisia stressiolosuhteita paremmin koko kasvukauden ajan. Jos kasvun alkuunlähtö epäonnistuu, sitä on vaikea korjata enää myöhemmin, ja kasvusto altistuu erilaisille haittavaikutuksille herkemmin.

Erityisen tärkeää on kevätkosteuden hyödyntäminen mahdollisimman tehokkaasti. Näin viljelykasvit juurtuvat hyvin ja kasvattavat juuristonsa syvälle maakerroksiin. Se on tehokkaan vedenoton takia tärkeää alkukasvukauden yhä yleisemmiksi käyvissä kuivissa olosuhteissa. Kylvöaikaa säätelemällä voidaan välttyä monien tuhohyönteisten aiheuttamilta haitoilta, erityisesti öljykasvien viljelyssä.

Viljelykierto

Samojen ja samansukuisten kasvilajien viljeleminen useina vuosina peräkkäin samalla lohkolla lisää kasvinsuojeluongelmia. Tämän ja luontaisen torjunnan vuoksi on viljelysuunnittelun yhteydessä hyvä suunnitella myös toimiva viljelykierto. Samalla on syytä noteerata hyödylliset esikasviarvot sekä kevät- ja syyskylvöisten tai monivuotisten kasvien viljelyn mahdollisuus.

Lue lisää kasvien esikasviominaisuuksista täältä.

Viljelykierto on tärkeimpiä, ellei tärkein kasvitautien, tuholaisten ja myös rikkakasvien hallintakeino.

Erityisesti ristikukkaiset, palkokasvit, juurikkaat sekä peruna edellyttävät ehdottomasti viljelykiertoa, jotta haitalliset kasvintuhoojat on mahdollista pitää kurissa. Viljelykiertoon kannattaa ottaa mukaan myös niin sanottuja hoitovuosia eli pitää lohko toipumassa ja latautumassa vähintään yhden vuoden ajan viherlannoitusnurmella tai vastaavalla monilajisella kasvustolla.

Sekaviljely

Jos viljelykiertoa ei pystytä toteuttamaan kunnolla, on sekaviljely yksi mahdollisuus monipuolistaa viljelyä. Sekaviljelyssä kylvetään kahta tai useampaa viljelykasvilajia tai -lajiketta seoksena samalle lohkolle. Tämä tekniikka auttaa kasvintuhoojien hallinnan lisäksi tehokkaammassa veden ja ravinteiden hyödyntämisessä ja siten sadontuotannossa. Kerääjäkasvit ja rivivälikasvit ovat helppo ja edullinen keino lisätä monimuotoisuutta kasvustoihin, erityisesti jos nurmien lisääminen viljelykiertoon on hankalaa. Kasvustot tulee suunnitella huolella ja kiinnittää huomiota eri lajien kasvintuhoojiin tai lajikkeilla erilaisiin taudinkestävyyksiin.

Kuva 9. Kaistaviljelyä Hollannissa. Kuva: Eija Hagelberg.

Kuva 9. Kaistaviljelyä Hollannissa. Kuva: Eija Hagelberg.

Note

Sekaviljelymalleja

  • seosviljely

  • rivisekaviljely

  • kaistasekaviljely

  • vuorosekaviljely

  • peltometsäviljely

Sekaviljelyn hyötyjä:

  • valon, veden, kasvutilan ja ravinteiden tehokkaampi hyödyntäminen

  • kasvien välisten positiivisten vuorovaikutusten hyödyntäminen, esim. typensidonta, sienijuuret

  • maan orgaanisen aineksen lisääntyminen

  • kasvitautien, tuholaisten ja rikkojen vähentynyt paine

  • satovarmuus, viljelyn herkkyyden vähentäminen

  • sopeutumiskyvyn parantuminen

  • luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja lisääminen

  • luontaisten pölyttäjien elinolojen turvaaminen

Kerääjäkasveja käytettäessä täytyy huomioida niiden ja kasvinsuojelutoimenpiteiden yhteensovittaminen. Katso videosta Sirkku Puumalan kokemuksia kerääjäkasveista ja kasvinsuojelusta Verkatakkilan tilalla (01:11).

Kasvupaikka

Parhaan sadon saavuttamiseksi, mutta myös kasvinterveyden ja tuholaistorjunnan kannalta, oikean peltolohkon valinta oikealle viljelykasville on oleellista. Pellon ominaisuudet, maalaji, viljavuus sekä sen sijainti vaikuttavat siihen, mitä viljelykasvia kannattaa viljellä milläkin lohkolla. Maan kasvukunto vaikuttaa siihen, kuinka vaateliaita kasveja voidaan viljellä milläkin kasvulohkolla. Kiinnittämällä huomiota peltolohkojen kasvukuntoon voi viljelijä laajentaa mahdollisuuksiaan saada hyviä satoja vaativistakin kasvilajeista kaikilla lohkoillaan.

Muokkaus

Mekaaninen maanmuokkaus on ollut perinteinen keino kasvintuhoojaongelmien vähentämiseksi. Kyntö hautaa kasvijätteissä säilyvät taudinaiheuttajat syvemmälle maakerroksiin ja estää siten niiden leviämistä seuraavalla kasvukaudella. Kyntö on kuitenkin voimakas tapa muokata maata. Syyskyntö tiivistää maita herkästi ja altistaa ne eroosiolle, häiritsee pieneliöstöä ja lisää hiilen karkaamista ilmakehään. Kyntöä kannattaa käyttää torjuntamenetelmänä harkiten. Kynnön lisäksi rikkakasvien hallintaan voidaan käyttää myös muita mekaanisia muokkauskeinoja.

Rikkaäestystä käytetään pääasiassa viljoilla siemenrikkakasvien torjumiseksi, mutta menetelmä sopii myös herneelle, härkäpavulle ja öljykasveille. Rikkaäestykseen kannattaa liittää aluskasvin kylvö. Riviväliharaus on sokerijuurikkaalla ja vihanneskasveilla yleisesti käytetty rikkakasvien torjuntamenetelmä. Riviväliharauksen etuna on, että haraus tehoaa kohtuullisesti rikkaäestyksen kannalta jo liian isoiksi päässeisiin rikkakasveihin sekä kestorikkoihin.

Sadonkorjuun jälkeinen kevyt sänkimuokkaus häiritsee rikkakasvien kehitystä ja tehoaa kestorikkoihin pilkkomalla juurakoita ja nostamalla niitä maan pinnalle. Kyntö hautaa juurakot, siemenet ja kasvijätteet syvälle maahan, ja tehostaa sänkimuokkauksen vaikutusta. Kyntö on hyvä keino torjua rikkoja ja kasvintuhoojia kertaluonteisesti.

Säännöllisenä muokkausmenetelmänä kyntö kannattaisi silti korvata kevyemmillä menetelmillä. Muista, että kyntää voi myös keväällä tai vain osia lohkoista. Pellon voi muokata esimerkiksi siten, että kyntää juolavehnäpesäkkeiden kohdat ja kevytmuokkaa lohkon muualta. Tasapainoisessa, uusiutuvassa peltoekosysteemissä tarve muokkauksiin vähenee vuosittain.

Ongelmallisissa tilanteissa kesannointi hävittää tehokkaasti juolavehnää ja valvattia, heikommin ohdaketta ja peltokortetta. Kesannoinnilla on hyvä teho myös siemenrikkoihin. Juolannostin (Kvick-Finn) on tarkoitettu juolavehnän keväiseen torjuntaan, mutta se soveltuu myös muuhun muokkaukseen.

Kun yhdistetään suorakylvö, monipuolinen viljelykierto ja kerääjäkasvien käyttö, rikkakasvien määrää saadaan vähennettyä selvästi. Tästä käytetään englanniksi nimitystä conservation agriculture, CA-viljely.

Vaikka muokkausta on käytetty kasvinsuojelukeinona, parhaat tulokset rikkakasvien torjunnassa on saatu peitteisellä CA-viljelyllä (conservation agriculture). Kun yhdistetään suorakylvö, monipuolinen viljelykierto ja kerääjäkasvien käyttö, rikkakasvien määrää saadaan vähennettyä selvästi, eikä muokkaus nosta uusia rikkakasvinsiemeniä pintaan. Tällöin kemiallinen torjunta voidaan vähentää minimiin. Sen sijaan suorakylvö yhdistettynä pelkkään kevätviljojen viljelyyn pahentaa rikkakasviongelmaa nopeasti vaikeasti hallittavaan tasoon.(5)

Kesannoinnin tarvetta ja ajoitusta kannattaa miettiä tarkkaan. Keskikesän kesannoinnilla voi häiritä rikkakasveja ja valmistaa maan syyskasvien kylvölle. Paljaan maan aika kannattaa pitää niin lyhyenä kuin mahdollista. Rikkakasvien liekitys on vaihtoehto rikkakasvien torjuntaan ja se tehdään juuri ennen varsinaisen viljelykasvin taimettumista.

Kilpailua

Hyvinvoivassa ja sopivan tiheässä kasvustossa voimakkaasti kasvava viljelykasvi on paras suoja niin rikkakasveja, tauteja kuin tuholaisiakin vastaan. Pääkasvin hyvä kasvu varjostaa rikkakasveja ja heikentää niiden kasvuedellytyksiä. Siksi on tärkeää varmistaa erilaisten viljelyteknisten toimien turvin, että viljelykasvi ehtii kasvussaan rikkakasvien, taudinaiheuttajien tai tuholaisten edelle.

Tautien torjuminen laajatehoisilla valmisteilla saattaa muuttaa kasvin pinnalla elävien mikrobien kilpailutilannetta siten, että tietyt taudinaiheuttajat joihin aineen teho on heikompi, pääsevät runsastumaan. Kilpailua voidaan lisätä maan hyvän rakenteen ja monimuotoisen viljelyn avulla edistettävän maamikrobiston avulla, mikä pitää kurissa taudinaiheuttajamikrobeja.

Biologinen torjunta

Luonto hakeutuu tiettyyn tasapainoon, joka syntyy erilaisten eliöiden välisten suhteiden vakiintuessa. Esimerkiksi kasvitautiepidemioita ilmenee vain ajoittain, koska peltoekosysteemin muut eliöt ja monet abioottiset tekijät kuten ilmaston vaikutukset rajoittavat taudinaiheuttajien leviämistä. Ekosysteemin tasapaino on herkkä, ja horjuu helposti esimerkiksi ihmisen toiminnan seurauksena. Biologista torjuntaa tapahtuu luonnossa siis luontaisesti. Ihminen on oppinut tuntemaan ja hyödyntämään näitä luonnon omia torjuntamenetelmiä ja tukemaan niiden toimintaa.(6)

Kuva 10. Ihminen voi vaikuttaa kasvintuhoojien leviämiseen huolellisella suunnittelulla, monipuolisella viljelykierrolla ja suosimalla biologisia torjuntaeliöitä. Kuva: Sari Peltonen.

Kuva 10. Ihminen voi vaikuttaa kasvintuhoojien leviämiseen huolellisella suunnittelulla, monipuolisella viljelykierrolla ja suosimalla biologisia torjuntaeliöitä. Kuva: Sari Peltonen.

Biologinen torjunta voidaan jakaa kahteen toimintatapaan. Toisessa tavassa hyödynnetään luonnon omia antagonisteja: hyönteisiä, sieniä tai muita organismeja, jotka estävät tuhohyönteisten tai kasvitautien leviämistä. Tällöin ihmisen tehtäväksi jää luoda peltoekosysteemiin luontaisen torjunnan toimintaa tukevat olosuhteet.

Monimuotoinen viljely-ympäristö pitää yllä monimuotoista eliöstöä ja mikrobistoa, mikä edistää myös monien kasvintuhoojien luontaisten vihollisten lisääntymistä ja säilymistä. Luontaiset viholliset ilmaantuvat kasvustoihin usein jonkun verran varsinaisten tuholaisten perässä. Tämä vuoksi esimerkiksi tuhohyönteisiin kohdistuvat kemialliset kasvinsuojelutoimet kannattaa minimoida ja myöhäisiä torjuntakäsittelyjä tulee välttää.

Viljelyssä kannattaa huomioida tuhohyönteisten luontaisten vihollisten suosiminen monimuotoisilla kasvustoilla, pientareilla ja monimuotoisuuskaistoilla. Luontaiset viholliset leviävät noin 100 metrin matkalle, minkä takia yli 100 metriä leveillä peruslohkoilla petopenkat tai muut monimuotoisuuskaistat voivat olla hyvä osa integroitua kasvinsuojelua ja niiden hyödyntäminen petohyönteisten ja pölyttäjien suojapaikkoina on kannattavaa.

Luontaiset viholliset säilyvät talven yli usein samalla lohkolla, jolla viljelykasvi on kasvanut, joten on tärkeää huomioida luontaisten vihollisten paras mahdollinen säilyminen ja runsastuminen seuraavaa kasvukautta varten. Tämä tarkoittaa esimerkiksi voimakkaan muokkauksen vähentämistä kyseisellä lohkolla sekä tuholaistorjunta-aineiden käytön ajoittamista tarkasti.

Toisessa biologisen torjunnan tavassa kasvustoihin lisätään jotain organismia, jonka tiedetään torjuvan tiettyä taudinaiheuttajaa tai tuhohyönteistä. Tästä löytyy hyviä esimerkkejä esimerkiksi kasvihuonetuotannon käytännöistä. Petopunkit, antagonistiset bakteerit ja sienet, kiilukaiset ja sukkulamadot ovat jo hyvin tunnettuja eliöitä biologisen torjunnan välineinä.

Houkutuskasvit

Tuholaisten haittavaikutusten vähentämiseksi voidaan pellon reunaan tai ympärille kylvää houkutuskasvikaistoja tai -reunuksia. Tuholaiset talvehtivat yleensä pellon ja metsän reunavyöhykkeillä karikkeessa, josta ne siirtyvät varsinaiselle viljelyalueelle ilmojen lämmetessä keväällä.

Houkutuskaista houkuttaa tuholaiset pysymään kaistalla ja pysäyttää niiden liikkumisen. Tuholaiset voidaan torjua kaistalta joko mekaanisesti tai kemiallisesti. Näin säästytään koko viljelyalan käsittelyltä. Houkutuskaistoja käytetään erityisesti ristikukkaisten kasvien tuholaisten hallinnassa muun muassa öljykasveilla ja kaaleilla.

Tuholaistorjunta ja pölyttäjät yhteistarkastelussa

Kestävän kasvinsuojelun perustana toimiva integroitu torjunta (integrated pest management, IPM) keskittyy tuotantokasvien suojaamiseen tuholaisilta, taudeilta ja rikkakasveilta. Integroitu torjunta ei huomioi pölyttäjiä erikseen, mutta IPM:n tavoite vähentää torjunta-aineiden käyttöä hyödyttää jonkin verran myös pölyttäjiä.

Pölyttäjiä ja torjuntaa on kuitenkin syytä tarkastella kokonaisuutena, sillä tuholaistorjunnalla on vaikutuksia pölyttäjiin sekä niiden tarjoamiin, satoihin kohdistuviin ekosysteemipalveluihin. Hyödyllisissä petohyönteisissä on mukana myös eri elämänvaiheissa olevia pölyttäjiä.

Pölyttäjien ja tuholaistorjunnan integrointi tarjoaa viljelijöille mahdollisuuksia maksimoida satoja(7). Tällaista yhdistävää lähestymistapaa kutsutaan englanniksi termillä ”integrated pest and pollination management” (IPPM). Termi ei ole uunituore, mutta sen alla on vielä tehty melko vähän tutkimusta. Suunta ja tarve on kuitenkin kohti nykyistä kokonaisvaltaisempaa tarkastelua.

Kasvinsuojeluaineet voivat olla haitallisia pölyttäjille, mutta kun niitä käytetään IPPM-menetelmin ja riskit huomioiden, voidaan samalla tehdä tuholaistorjuntaa ja huolehtia pölyttäjistä(8).

Kuva 11. Integroitu kasvinsuojelun ja pölytyksen (IPPM) pyramidi osoittaa etenemisjärjestyksen alhaalta ylöspäin: pölyttäjiä suosivat ja tuhohyönteisiä vastustavat monimuotoiset peltoekosysteemit ovat perustana pohjalla, ja vasta viimeisenä keinona pyramidin huipulla käytetään kemiallisia torjunta-aineita. Kuva lähteestä 8.

Kuva 11. Integroitu kasvinsuojelun ja pölytyksen (IPPM) pyramidi osoittaa etenemisjärjestyksen alhaalta ylöspäin: pölyttäjiä suosivat ja tuhohyönteisiä vastustavat monimuotoiset peltoekosysteemit ovat perustana pohjalla, ja vasta viimeisenä keinona pyramidin huipulla käytetään kemiallisia torjunta-aineita. Kuva lähteestä 8.

Tarpeenmukainen kemiallinen torjunta

Kemiallisen kasvinsuojelun tarpeen arvioinnissa käytetään hyväksi tarkkailumenetelmiä, torjunnan kynnysarvoja sekä ennustejärjestelmiä. Näin vältytään turhilta käsittelyiltä ja voidaan kohdentaa toimenpiteet mahdollisimman oikea-aikaisesti parhaan tehon ja pienimmän mahdollisen haitan saavuttamiseksi.

Kasvinsuojeluaineiden käytössä on pyrittävä aina siihen, että käytetään oikeaa valmistetta oikeaan aikaan, vain tarpeen mukaan ja huolellista käyttötapaa noudattaen. Näin varmistetaan aineen hyvä teho sekä pienennetään riskiä aineen pääsystä ympäristöön. Kasvisuojeluaineiden tarkennettu käyttö edellyttää, että tunnistetaan torjuttava kohde ja valitaan siihen parhaiten tehoava, mutta samalla ympäristöllisesti vähäriskisin aine.

Kasvinsuojeluaineissa on valtavia eroja niiden haitallisuudessa ei-kohde-eliöille. Esimerkiksi 63 tehoaineen vaikutuksien arvioinnissa 95 % koko haitasta vesieliöille aiheutui viiden tehoaineen käytöstä: fluatsinami, aklonifeeni, metiokarbi, pendimetaliini ja prokloratsi(9). Näistä esimerkiksi fluatsinamin käytön haitat vesieliöille ovat ainekiloa kohden noin 2,3 miljoonaa kertaa suuremmat kuin kasvunsääteenä käytetyn klormekvattikloridin, joka sekään ei ole ongelmaton. Näistä edellä mainituista tehoaineista metiokarbi ja prokloratsi eivät ole enää sallittuja.

Kasvinsuojeluaineiden vähäriskisyys perustuu usein tutkimuksiin ja tietoihin, jotka kehittyvät jatkuvasti. Esimerkiksi yleisimmän kasvinsuojeluaineen glyfosaatin haitoista on paljon ristiriitaista tutkimustietoa ja toisaalta tutkimustieto täydentyy koko ajan.

Turvallinen lähestymistapa kasvinsuojeluaineiden haittojen minimointiin on perustaa niiden käyttö todelliseen tarpeeseen ja vähentää käyttöä niin paljon kuin taloudellisesti mahdollista.

Rikkakasvien haitallisuuden arviointi lähtee lohkon rikkakasvilajiston tuntemisesta. Tärkeintä on rikkakasvien leviämisen ehkäiseminen (siemenpankki, kestorikkojen pesäkkeet). Hyvä rikkakasvien torjuntakeino on nopea kasvuun lähtö ja voimakas kasvusto. Viljelykasvit kilpailevat silloin tehokkaasti rikkoja vastaan. Vähäinen rikkakasvillisuus ei sanottavasti haittaa sadontuotantoa.

Torjuntakynnykset

Kasvinsuojeluaineiden käytön tulee perustua aina todettuun tarpeeseen. Tätä edellyttää jo integroidun kasvinsuojelun periaate. Se vaatii, että kaikkien kasvinsuojelutoimenpiteiden takaa löytyvät lohkomuistiinpanoihin kirjatut havainnot.

Torjuntapäätösten tulee perustua havaintoihin, joilla seurataan torjuttavan tuhoojan esiintymisrunsautta esimerkiksi erilaisten ansojen avulla tai laskemalla tuholaisten määrää tai niiden aiheuttamaa vioitusta viljelykasvissa.

Tautien oireiden havainnointi kasvustosta torjuntapäätöksen pohjaksi voi ainakin tiettyjen tautien osalta olla liian myöhäistä riittävän torjuntatuloksen varmistamiseksi. Tällainen tauti on muun muassa perunarutto. Silloin on viljelijän tehtävä omia arvioita ja ennusteita, sekä hyödynnettävä ennustepalveluja, jotka taudille otollisten sääolosuhteiden, kuten lämpötilan, sadannan ja kosteuden sekä esikasvin, muokkaustavan tai lajikkeen tautiherkkyyden perusteella ennustavat taudin ilmaantumisriskiä.

Jos tautien kasvinsuojeluaineita joudutaan käyttämään jo varhaisessa vaiheessa, on riskinä, että huomattava osa kasvinsuojeluaineesta joutuu maahan, jolloin herkät maamikrobit altistuvat niille. Tämän vuoksi on tärkeää, että pakolliseksi todettu tautien torjunta voidaan tehdä suositeltuna ajankohtana, jolloin tehoaineen vaikutusaika kantaa pitkälle ja tarjoaa suojaa aina kasvukauden loppuun asti.

Rikkakasvien torjunnassa torjuntapäätös perustuu yleisimmin rikkakasvien tiheyden arviointiin. Tärkeää on myös rikkakasvien tunnistaminen niiden haitallisuuden mukaan, ja oikean torjunta-ajankohdan määrittäminen. Rikkakasvien torjuntaan voidaan varautua jo edellisellä kasvukaudella havainnoimalla, mitkä rikkakasvit jäivät ongelmaksi ja kasvattivat rikkasiemenpankkia. Nämä rikkalajit nousevat todennäköisimmin ongelmiksi seuraavalle kasvukaudelle.

Rikkakasvien torjunnassa on kaksi avaintekijää: rikkakasvien tiheys ja satokasvin kehitysaste. Nämä muodostavat kriittisen torjunta-ajan sekä taloudellisen torjuntakynnyksen. Usein tarkastellaan rikkakasvien tiheyttä, joka johtaa viiden prosentin sadonmenetykseen. Yleensä viljojen pensomisen jälkeen taimettuneet rikat eivät vähennä satoa. Toisaalta kilpailukykyisillä kasveilla rikkatiheys saa olla huomattava jopa ennen pensomista ennen kuin sato pienenee.

Esimerkiksi 100 kpl/m2 juolavehnän versoja rukiissa vähentää satoa kahdeksan prosenttia, mutta herneellä 35 prosenttia(10). Tällä hetkellä torjuntakynnyksiä ei ole helposti saatavilla. Mikäli tilalla on satomittari, kannattaa kasvustoon jättää käsittelemättömiä ruutuja, joilla voi havainnoida, saadaanko torjunnalla riittävää satovastetta. Pelkkä rikkapitoisten kohtien ja rikattomien kohtien vertailu ei tuota hyvää tulosta, sillä usein satokasvin epäonnistuminen johtaa rikkakasvien runsastumiseen.

Kasvinsuojeluaineen valinta

Jos joudutaan turvautumaan kemialliseen kasvinsuojeluun, on syytä valita ympäristölle vähiten haittaa tuottava valmiste, mikäli se vain riittävän tehon aikaansaamiseksi on mahdollista. Tuotteen haitta-asteen voi osittain päätellä valmisteen ympäristörajoituksista.

Kasvinsuojelussa on kuitenkin huomioitava, että oikeaa torjuntamenetelmää valittaessa perusteena on sadon määrän ja laadun turvaaminen. Jos sato menetetään tai laatu kärsii kasvintuhoojien riittämättömän torjunnan takia, aiheuttaa se huomattavia taloudellisia menetyksiä ja ruuan raaka-ainehävikkiä sen lisäksi, että tuotantopanoksia jää käyttämättä ja alttiiksi ympäristöön huuhtoutumiselle. Tuotantopanosten käytön jakaminen eri käsittelykertoihin samoin kuin täsmäviljelymenetelmien käyttö vähentävät tätä riskiä ja ovat siksi varteenotettavia menetelmiä myös kasvinsuojeluriskien hallinnassa.

Kemiallisen kasvinsuojeluaineen käytössä on tärkeää valita torjuttavaan kohteeseen parhaiten tehoava valmiste. Tämän tueksi on tarjolla erilaisia tehotaulukoita, jotka auttavat oikean aineen valinnassa. On tärkeää, että käytettävää kasvinsuojeluainetta vaihdetaan eri ruiskutuskerroilla tai käytetään usean eri valmisteen seoksia samalla ruiskutuskerralla. Jos samantyyppistä ja samalla tavalla vaikuttavaa kasvinsuojeluainetta käytetään vuodesta toiseen samalla lohkolla, voivat rikkakasvit ja kasvintuhoojat kehittää kestävyyttä eli resistenssiä kyseistä ainetta vastaan. Tämä näkyy valmisteen heikentyneenä tehona.

Laitteet

Kasvinsuojelutoimenpiteiden kohdentaminen ja turvallisuus varmistetaan kasvinsuojeluruiskun hyvällä kunnolla ja ruiskutustekniikalla. Ruiskut tulee nykylainsäädännön mukaan testauttaa kolmen vuoden välein Tukesin valtuuttamalla testaajalla. Testauksessa varmistetaan ruiskun moitteeton toiminta ja ruiskutustasaisuus. Lisäksi ruiskun kunto on varmistettava aina ennen kasvinsuojelukauden alkua.

Kuva 12. Kasvinsuojeluruiskun kuntoa voidaan pitää yllä huoltamalla ja puhdistamalla ruisku säännöllisesti käytön jälkeen ja vaihtamalla ruiskutussuuttimia vähintään 200 hehtaarin tai kahden vuoden välein. Kasvinsuojeluruiskutuksen tekniikka on kehittynyt, mikä on parantanut kasvinsuojeluaineen kohdentumista oikeaan paikkaan ja muun muassa ruiskutuspuomiston niin sanotun päisteautomatiikan avulla voidaan välttää päällekkäiskäsittelyjä. Kuva: Sari Peltonen.

Kuva 12. Kasvinsuojeluruiskun kuntoa voidaan pitää yllä huoltamalla ja puhdistamalla ruisku säännöllisesti käytön jälkeen ja vaihtamalla ruiskutussuuttimia vähintään 200 hehtaarin tai kahden vuoden välein. Kasvinsuojeluruiskutuksen tekniikka on kehittynyt, mikä on parantanut kasvinsuojeluaineen kohdentumista oikeaan paikkaan ja muun muassa ruiskutuspuomiston niin sanotun päisteautomatiikan avulla voidaan välttää päällekkäiskäsittelyjä. Kuva: Sari Peltonen.

Kasvinsuojeluaineen käytön tarkentaminen ruiskutustyön yhteydessä

Kasvinsuojeluaineita joutuu ympäristöön ruiskutuksen yhteydessä, mutta merkittäviä ovat myös päästöt suoraan tilalta kasvinsuojeluaineita käsiteltäessä ja kasvinsuojeluruiskua täytettäessä. Ne voivat aiheuttaa jopa 70–90 prosenttia vesistöjen saastunnoista. Jo gramma tehoainetta voi maahan ja siitä vesistöön joutuessaan pilata jopa 10 000 kuutiota vettä. Pelkästään myyntipakkauksen sinettilukossa voi jo olla gramma tehoainetta.

Kasvinsuojeluaineiden käytön riskejä voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota omiin toimintatapoihin torjunta-aineita käsiteltäessä ja tarkentamalla kasvinsuojeluaineiden käyttötarvetta. Kasvinsuojeluaineiden käyttöä voidaan tarkentaa myös itse ruiskutustyössä. Kasvinsuojeluruiskun kunnon tarkistuttaminen varmistaa sen, että aine menee oikeaan paikkaan.

Välttämällä tuulisella säällä ja sateen edellä ruiskuttamista vähennetään ympäristöön kulkeutuvan kasvinsuojeluaineen määrää ja samalla varmistetaan sen riittävä teho kohteeseen. Myös suutinvalinnoilla voidaan estää tuulikulkeumaa. Parhaat ruiskutusolosuhteet ovat yleensä aamulla, kun kosteutta on riittävästi eikä lämpötila ole liian korkea. Usein aamuisin on myös riittävän tyyntä. Tuulisella säällä ruiskuttaminen lisää tuulikulkeumaa huomattavasti. Tästä tulee ongelmia paitsi naapuriviljelijöille, myös pientareiden eliöstölle.

Pölyttäjien huomioiminen kasvinsuojeluaineiden käytössä

Kasvinsuojeluaineiden rekisteröinnissä huomioidaan valmisteen myrkyllisyys pölyttäville hyönteisille ja muille niveljalkaisille. Kasvinsuojeluaineen myyntipäällystekstissä on tällöin merkintä ”mehiläisille ja kimalaisille vahingollinen kasvinsuojeluaine”. Nämä ovat pääsääntöisesti tuholaisten torjunta-aineita.

Näitä valmisteita ei saa käyttää kukkivien kasvustojen käsittelyyn tai niiden käsittely on sallittu vain mehiläisten lentoajan jälkeen kello 21 ja 06 välisenä aikana. Niiden käyttö lähempänä kuin 60 metriä mehiläispesiä on kielletty ilman mehiläishoitajan suostumusta.

Kaiken kaikkiaan kasvinsuojeluaineiden ruiskutukset on suositeltavaa tehdä aina yöaikaan tai myöhään illalla. Ruiskutuksen paras ajankohta kannattaa tarkistaa tuotteen myyntipakkauksesta. Ruiskutuksia ei tule koskaan tehdä kukkivaan kasvustoon, mikä tarkoittaa myös rikkakasvien ja kerääjäkasvien kukintaa. Insektisidien käyttöä tulee harkita tarkkaan, sillä niiden vaikutus on haitallista luontaisille petohyönteisille, pölyttäjille ja koko ekosysteemin monimuotoisuudelle.

Katso video: Ilpo Markkola puhuu puutarhatuotannon pölyttäjistä ja linnuista (01:17)​.

Hyvät käytännöt ruiskutustyössä

Kasvinsuojeluaineiden käsittelyssä suurimmat päästöt syntyvät ruiskun täytön aikana roiskeista. Ruiskun säiliön ylitäyttyminen on yksi yleisimmistä vahinkotilanteista kasvinsuojeluaineita käsiteltäessä. Merkittävä riskikohta on myös täyden kasvinsuojeluruiskun vahingoittuminen tai kaatuminen kuljetuksessa, jolloin ruiskutusnestettä voi päästä huomattavia määriä suoraan ympäristöön ja edelleen vesistöihin.

Kasvinsuojeluaineiden lisääminen ruiskuun tulisi tehdä rajatulla, mieluiten betonoidulla alueella, jossa roiskeet voidaan kerätä pois. Jos tällaista tilaa ei ole käytettävissä, ruiskun täyttäminen pellolla pienentää selvästi ympäristön kuormitusriskiä. Ruiskun täyttöpaikkaa tulisi vaihtaa aika ajoin. Niin ruiskun täytössä kuin huuhtelussa on pidettävä riittävä etäisyys vesistöihin ja kaivoihin. Älä täytä ruiskua luonnonvesistöistä tai niiden rannoilla.

Kasvinsuojeluruiskun täyttö- ja pesualueeksi voidaan perustaa myös biopeti, joka kerää, varastoi ja hajottaa maahan roiskuvat kasvinsuojeluaineet. Biopedit ovat varsin yleisiä muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Biopetiin rakennetaan erilaisia imeytymiskerroksia maa-aineksesta ja olkisilpusta, jossa hajottajamikrobit viihtyvät. Biopetiin tulee lisätä aika ajoin uutta materiaalia ja materiaali on hyvä uusia 6–8 vuoden välein.

Ruiskutustyössä on tärkeää, että olosuhteet ovat oikeat. Tällöin riski kasvinsuojeluaineen tahattomasta leviämisestä ympäristöön vähenee ja torjuntatulos on mahdollisimman hyvä. Ruiskutus tulee pysäyttää silloin, kun ollaan pysähdyksissä tai tehdään käännöksiä. Kun ruiskutus kytketään toimintaan vasta liikkeelle lähdettäessä, estetään ainetta kertymästä yhteen paikkaan suuria määriä. Huuhteluvesi voidaan ajaa vajaalle ruiskutusannokselle jääneeseen aloituskohtaan, mikä tasaa annoksen määrän kyseisessä kohdassa. Ruiskutustyössä on huomioitava varoetäisyydet vesistöihin ja talousvesikaivoihin.

Note

Ruiskutuksessa kasvinsuojeluaineen kulkeutumista ympäristöön vähentää:

  • pieni tuulen nopeus

  • pisarakoon suurentaminen (kuitenkin tarkoituksenmukainen ruiskutuskohteeseen nähden)

  • suuttimien asettaminen kulma-asentoon (0–45 °)

  • ilma-avusteisuus

  • puomin korkeuden alentaminen

  • ajonopeuden hidastaminen

Kasvinsuojeluaineliuosta ei saisi jäädä yli tarpeen, vaan sen määrä tulee mitoittaa mahdollisimman tarkkaan kulutuksen mukaan. Ylijäänyt kasvinsuojeluaineliuos on parasta huuhdella kasvustoon pellolle. Ruiskuun jäänyt liuos on kuitenkin aina laimennettava ennen huuhteluita. Kasvinsuojeluaineiden jäänteitä ei saa koskaan huuhtoa yleiseen viemäriverkostoon, ojiin tai vesistöihin.

Huuhdellut kasvinsuojeluainepakkaukset tulee hävittää turvallisesti sekajätteen mukana. Pakkauksia ja kanistereita ei saa hävittää polttamalla tai hautaamalla, vaikka ne on huuhdeltu.(11)

Tervetuloa jatkamaan keskustelua uudistavasta viljelystä Carbon Action Klubissa!

Katso luvussa 8 käytetyt lähteet.

Lukua 8 ovat olleet kirjoittamassa:
Juuso Joona, Tyynelän tila
Sari Peltonen, ProAgria
Eliisa Malin ja Eija Hagelberg, BSAG

Luvun 8 asiantuntijatarkastus:
Erikoistutkija Tuomas Mattila, Suomen ympäristökeskus
Erikoistutkija Marja Jalli, Luonnonvarakeskus

You reached the end of Chapter 8

Correct answers

0%

Exercises completed

0/0

Next Chapter
IX. Perehdy valinnaisiin aiheisiin